ATA Gears on vuonna 1937 perustettu laakerien, hammaspyörien ja muiden voimansiirtolaitteiden osia valmistava yritys, jonka päätuotteena ovat laadultaan maailman huippuluokkaa edustavat kartiohammaspyörät. ATA suunnittelee ja valmistaa hammaspyöriä vaativiin ympäristöihin mm. laivateollisuuteen, teräs- ja paperiteollisuudelle sekä erikoisajoneuvoihin, kuten kilpa-autoihin ja kaivosteollisuuden tarpeisiin. 70 % yrityksen tuotannosta menee vientiin: Eurooppaan, Japaniin, Kiinaan ja Pohjois-Amerikkaan.

ATA:n menestys kansainvälisillä markkinoilla perustuu yli 70 vuoden aikana kertyneeseen vankkaan ammattitaitoon sekä vahvaan prosessiosaamiseen. Merkittävää kilpailuetua tuovat myös uuteen tuotantoteknologiaan tehdyt mittavat panostukset.

Kartiohammaspyöräparien laadunvarmistuksessa käytettävät koitoskoneet uusittiin kesällä 2009. Samalla nousi esiin tarve uudistaa koitoskoneiden mittausjärjestelmä, joilla koitoskoneet kalibroidaan. Kun työn lopputulosta mitataan 0,01 mm tarkkuudella, koneiden luotettava kalibrointi on lopputuotteen laadun kannalta elintärkeää.

Uudistuksen yhteydessä oli tavoitteena siirtyä manuaalisesta laskennasta automatisoituun laskentaan, jolla pystytään eliminoimaan inhimillisten virheiden mahdollisuus kalibrointiprosessissa. Tavoitteena oli parantaa myös koitoskoneen käytettävyyttä tekemällä PC-käyttöliittymästä selkeä ja intuitiivinen.

Bitwise suunnitteli ja toteutti ATA:lle koitoskoneiden mittausjärjestelmäkokonaisuuden, johon kuuluvat kalibroinnin ohjaukseen tarkoitettu PC-ohjelmisto sekä mittauslaitteisto ohjelmistoineen. Ohjelmistokehityksen lisäksi Bitwise suunnitteli myös mittauslaitteiston elektroniikan.

"Saimme koko mittausjärjestelmän avaimet käteen -pakettina suoraan tehtaalle toimitettuna. Halusimme nimenomaan kumppanin, joka ottaa vastuun kokonaisuudesta ja hallitsee ammattimaisesti sekä ohjelmisto- että elektroniikkasuunnittelun", ATA:n tuotantopäällikkö Pekka Hoikkala kertoo.

"Projektin erityisenä haasteena oli aikataulu, sillä uusi koitoskone oli saatava tuotantokäyttöön välittömästi uusien mittalaitteiden kanssa", Hoikkala jatkaa. "Bitwisen vahvuutena on aito tekemisen meininki, joka näkyy työn tuottavuudessa. Yhteistyöprojekti onnistui sekä aikataulullisesti että laadullisesti ja tuotanto on pyörinyt keskeytyksettä käyttöönottopäivästä lähtien", kiittelee Hoikkala.

Lisätietoja:

Pekka Hoikkala, kehityspäällikkö
050 502 1218
ATA Gears Ltd., Aitolahdentie 75, 33580 Tampere

Tomi Mikkonen, toimitusjohtaja
050 587 4324
Bitwise Oy, Viinikankatu 1 C, 33100 Tampere

 

Bitwise Oy | Viinikankatu 1 C | 33100 Tampere | Tel 03 3454 3000 | Fax 03 3454 3030 | Mail info@bitwise.fi