John Deere on maailman johtava metsä- ja maatalouskoneiden valmistaja sekä merkittävä maansiirto- ja ympäristökoneiden toimittaja. Deere & Company on perustettu vuonna 1837. Yhtiö toimii maailmanlaajuisesti ja työllistää n. 47.000 henkeä. John Deeren maarakennus- ja metsäkoneita myy yli 600 jälleenmyyjää kaikkialla maailmassa.

Bitwise on toiminut John Deeren yhteistyökumppanina jo vuosia. Toimeksiannot ovat vaihdelleet metsäkoneiden hydrauliikan ohjauksesta maarakennuskoneiden ohjausjärjestelmiin. Ohjausjärjestelmien kehityksellä pyritään käyttökustannusten, kuten polttoaineen käytön, minimointiin. Toisaalta tavoitteena on maksimoida koneiden tehokkuus ja käyttökapasiteetti.

"Tuotekehitysprojekteissa on erityisen tärkeää, että yhteistyö toimii joustavasti, sillä uusia ideoita on päästävä kokeilemaan nopeasti käytännössä. Bitwisen asiantuntijat pukevat ajatuksemme nopeasti prototyypeiksi, joita voimme ajaa simulaattorissa tai oikeassa koneessa. Näin hyvät ideat saadaan välittömästi jatkojalostettaviksi", kertoo kehityspäällikkö Kari Lehmusvaara John Deereltä.

"Deeren kanssa tekemämme yhteistyöprojektit ovat todella mielenkiintoisia, sillä toimeksiannot ovat teknisesti haastavia. Motivaatiota kasvattaa myös mielenkiintoinen toimiala - miehiä luonnollisesti kiinnostaa työskentely kaivureiden ja muiden isojen koneiden parissa", naurahtaa Bitwisen toimitusjohtaja Tomi Mikkonen.

Lisätietoja:

Kari Lehmusvaara, kehityspäällikkö
040 5511 428
John Deere, PL 474, 33101 Tampere

Tomi Mikkonen, toimitusjohtaja
050 587 4324
Bitwise Oy, Viinikankatu 1 C, 33100 Tampere

 

Bitwise Oy | Viinikankatu 1 C | 33100 Tampere | Tel 03 3454 3000 | Fax 03 3454 3030 | Mail info@bitwise.fi