Aki, suunnittelija
|
Haapamäen Aki tuli Bitwiseen kesäteekkariksi toukokuussa 2007. "Halusin työpaikan, jossa työnteon ohessa saan hoidettua opintoni kunnialla loppuun.
Bitwisellä tämä onnistui helposti", perustelee Aki työpaikan valintaansa.
Bitwisessä opiskelijoita kannustetaan valmistumaan nopeasti. Siksi projektien työjako suunnitellaan huomioiden osa-aikaisten työntekijöiden lyhyemmät työviikot.
"Hyvällä projektisuunnittelulla työjakoon saadaan joustavuutta ja aikaa jää myös opiskeluun", Aki kehuu Bitwisen opiskelijamyönteistä asennetta.
Koska projektit ovat teknisesti haastavia, mielenkiintoisia lopputyön aiheita löytyy opiskelijoille joka hankkeesta.
"Halusin diplomityöhöni aiheen, jossa pääsen soveltamaan teoriaa käytäntöön. Projektissani oli mahdollista kokeilla
uusia ideoita ja sitten nähdä niiden tuottama konkreettinen hyöty käytännössä. Tämä innosti kehittämään entistä parempia ratkaisuja", Aki kertoo.
|
|
Samanhenkiset työkaverit ja rento työilmapiiri ovat Akille tärkeitä työssä viihtymiseksi.
"Porukkaan oli helppo päästä sisälle, sillä yhteishenki on hyvä ja asioista puhutaan avoimesti ja huumorilla", Aki muistelee uransa alkuaikoja.
|
|
Yhteiset toimintatavat ja selvät pelisäännöt helpottivat uuteen projektiin sisäänpääsyä.
"Koodi tehdään tyyliohjeiden mukaisesti ja katselmoinneilla varmistetaan, että tehdyt ratkaisut ovat toimivia ja tehokkaita", kuvaa Aki Bitwisen toimintatapaa.
Talon tapoihin ja uusiin projekteihin perehtymisessä auttavat vanhemmat konkarit, jotka tutoroivat nuorempia työkavereita.
"Tietoa ja kokemuksia jaetaan auliisti. Kokeneiden ammattilaisten kanssa työskennellessä oma ammattitaito kehittyy vauhdilla", Aki vakuuttaa. "Teknisiä ongelmia ratkotaan yhdessä. Pari- tai tiimityössä lopputulos on aina parempi kuin yksin tekemällä", Aki jatkaa.
|
Säännöllisen mittaiset työpäivät jättävät aikaa myös kavereille ja brasilialaiselle jujutsulle.
Laji on kuin judon ja painin sekoitus. Brasilialaisesta jujutsusta puuttuvat lyönnit ja potkut ja
siinä pyritään vastustajan kontrolloimiseen mm. erilaisilla sidonnoilla. Harrastus auttaa pysymään
hyvässä fyysisessä kunnossa ja parantaa samalla keskittymiskykyä ja itsekuria.
"Pyrin jatkuvaan kehittymiseen ja olen valmis tekemään työtä saadakseni aikaan tulosta", kiteyttää Aki.
Samojen periaatteiden mukaan Aki toimii työpaikallakin, vahvistavat lähellä istuvat kollegat.
|
|
|
|