The Hessu, guru
|
Hessu on monipuolinen lahjakkuus, joka hallitsee sekä sulautettujen järjestelmien salat että PC-puolen teknologiat.
Ei niin monimutkaista ongelmaa, ettei Hessu löytäisi siihen yksinkertaista ratkaisua.
Eleganttien ratkaisujen taustalla on pitkä ja monipuolinen työhistoria, jonka aikana Hessulla on ollut mahdollisuus
päästä toteuttamaan poikkeuksellisen haastavia projekteja suurnopeusjunista C-kääntäjään.
Myös järjestelmien käyttöympäristöt ovat vaihdelleet kaivostunneleista aina avaruuteen asti.
|
|
Omanlaisiaan pelitaitoja tarttui matkaan Kiinasta, jonne Hessu lähetettiin ensimmäisten suomalaisten joukossa
perustamaan ohjelmistotalon etätoimistoa. Paikallisten viranomaiskäytäntöjen opiskelu, henkilöstön rekrytointi,
uuden toimiston johtaminen ja projektien valvominen opettivat taitoja, joita teknologiaprojekteissa ei normaalisti kerry.
|
|
Bitwisessä Hessu mukautuu mitä erilaisempiin rooleihin, tarpeen mukaan. Pääosa ajasta kuluu teknisten haasteiden parissa
asiakasprojekteissa. Hessu toimii myös yhtenä Bitwisen mentoreista. Omaan ajatteluun aktivoivalla kyselytekniikalla
Hessu kouluttaa nuoremmista bitwisereista itsenäisiä ja itseensä uskovia ammattilaisia. Iso osa Bitwisen tähtipelaajista
onkin aloittanut uransa Hessun valmennettavana.
|
|
Monipuolisesta työnkuvasta huolimatta aikaa jää hyvin myös harrastuksille. Moottoripyöräily Pirkanmaan tutkimattomilla
takamailla, mukana GPS ja trangia, auttavat palautumaan ja virittäytymään seuraavaan työpäivään. Ehtymätön varasto eri
tilanteisiin sopimattomia puujalkavitsejä täydentyy kenties juuri näiden metsäretkien aikana.
|
|
Mukavaa ajanvietettä tarjoaa myös retrorakentaminen. Hessun käsissä vanha muuttuu uudeksi.
Talbotin keskivaimentimesta,
sisustusalumiinilevystä ja imurin imuputken pätkästä syntyy moottoripyörän äänenvaimennin.
Mummon kahvinkeittimestä,
romppuasemasta, työtason palasesta ja Ikean keittiökaapiston jaloista rakentuu CD-soitin.
Projektin ylijäämäkomponenteista
saa askarreltua moottoripyörään sytytyksenohjauksen. Bittinikkareiden ja elektroniikkaharrastajien keskuudessa Hessun
taidonnäytteet kulkevat suusta suuhun urbaaneina legendoina. Vain harva tietää, että jokainen tarinoista on tosi.
|
|
|
|